En tiedä kuinka hääpäivä yleensä aloitetaan, mutta meidän tapauksessa se alkoi yhteisellä pulahduksella Atlanttiin...
Hengailtuamme jonkin aikaa rannalla serkkujen ja kavereiden kanssa, osallistuimme tietenkin itsekin häävalmisteluihin.
Saimme vähän aikaa pähkäillä miten tuo kovalla vaivalla metsästetty kaariportti (joka sekin kiisi hääapaikalle halki maan Caroksen isän auton katolla) kasataan...
Sillä välin Carloksen äiti, tädit ja pari serkkua tekivät hirveän duunin laittaessaan kaikki koristeet kuntoon hotellihuoneistossaan.
Mayra-täti, jota wedding planneriksemmekin kutsuimme, näyttää tässä missä kaappi - eikun siis se kaari - seisoo...
Minä pähkäilin vielä viime hetkellä istumajärjestystä ja käytin ihan turhaa aikaa siirrellessäni ihmisiä pöydästä toiseen, koska loppujen lopuksi nimikortit olivat menneet sekaisin. Aika meinasi loppua kesken pöytien laittamisessa (yllätys yllätys) ja jopa vihkituomarimme oli niitä asettelemassa paikoilleen sillä välin kun me valmistauduimme h-hetkeen (minä ja Carlos sitten lopulta liuhottelimme kesken juhlan valkoisissamme pöytien ympärillä ja saimme ainakin jonkinnäköisen järjestyksen aikaan :D).
Siellä se prinssi istuskelee kirjoittamassa häävalaansa. Kyllä - luit oikein - paikalliset saivat minutkin ylipuhuttua tähän siirappiseen amerikkalaisuuteen.
Eipä siinä kirjoittamisessa kauaa mennyt, minä olisin osannut omani ulkoa, mutta varmuuden vuoksi kirjoitin sen paperille...
...ja loppujen lopuksi se taisin olla minä itse, jonka ääni värisi kesken valan ja sain kuulema muutkin pidättämään kyyneleitään. Oh no...
Häämeikki ja kampaus olivat täysin kotitekoisia, kiitos niistä ystävilleni Luisalle ja Siirille, sekä hääkuvaajana toimineelle Laura-serkulle, joka kesken kuvailujen föönasi tukkani ojoon dommarilaisella otteellaan...
Sillä välin Carlos valmistautui veljensä ja bestmanin avustuksella viereisessä huoneessa...
Niin, ne kuuluisat turkoosit Converset. Ne löytyivät viime tipassa, mutta olivat juuri niin täydelliset kuin olimme huvittuneena kuvitelleetkin!
Kaaso-parka joutui kovassa hopussa kiskomaan sliipattua tukkaani, joka hiuspidennyksineen painoi niin paljon, ettei se millään meinannut pysyä ylhäällä. Kiinni sen oli kuitenkin pakko olla, koska iltapäivä oli tuulinen ja ilma kostea ja kuuma.
Viime hetkellä myös Carlos kirjoitti valansa siististi paperille - paperille joka katosi tietämättömiin toimituksen jälkeen. Annoimme ne vihkituomarin käteen, mutta mihin lie hän ne säilöneen?
Olin ostanut valkoisia tekokukkia hiuskoristeiksi, mutta kuten viime hetkellä aina jotain hukkuu - päättivät nuo kukkaset kadota tietämättömiin. Onneksi kaaso ratkaisi pulman juoksemalla alas varastamaan kasan erilaisia oikeita kukkia juhlakattauksesta. Eräs tädeistä oli vähän katsonut pahasti, ilmeisesti tajuamatta mistä oli kyse... mutta onni onnettomuudessa - oikeat kukat olivat vielä hienommat hiuksissani ja tuoksuivatkin ihanalle!
Viimeisenä aloinkin sitten etsiä kenkiä jalkaani. Kengät löytyivät Nine West-laatikostaan huoneen nurkasta, kuten myös ne hiuskukkaset, jotka olin sullonut kenkien kavereiksi. Kaikki kehuivat Carloksen kenkiä, mutta oli ne minunkin kengät hienot! ;)
Sitten alkoikin olla valmista. Kello oli jo melkein viisi, mutta Laura halusi vielä tehdä pienen photoshootin huoneemme parvekkeella.
Carlos sai odotella huoneessaan, kunnes minä olin kiitänyt toiselle puolen juhlapaikkaa, jotta saisin laskeutua alas niitä hienoja valkoisia portaita...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti